Onninen ja ABB laajentavat yhteistyötään – toimittavat sähköautojen pikalatauspisteitä K-ryhmän kasvavaan latausverkostoon

03.10.2019 07.00
Onninen ja ABB laajentavat yhteistyötään ja toimittavat syksyn 2019 aikana sähköautojen pikalatauspisteitä K-ryhmän valtakunnalliseen sähköautojen K-Lataus-verkostoon. Yhteistyö laajentaa Onnisen sähköteknisten tuotteiden valikoimaa kattamaan kaikki sähköautoilun latausverkoston rakentamisessa tarvittavan.

Tekninen tukkukauppa Onninen palvelee talotekniikan ja infran urakoitsijoita sekä teollisuutta. ABB:n sähkötekniset tuotteet ovat vahvasti edustettuna Onnisen valikoimissa, mutta hankinta K-Lataus-verkostoon tuo valikoimaan myös sähköautojen latauspisteet.

”Sähköllä on liikkumisen murroksessa merkittävä rooli ja sähköautojen lataukseen liittyvä teknologia kehittyy vauhdilla. Olemme erittäin iloisia, että pystymme yhteistyössä globaalin teknologiajohtaja ABB:n kanssa tuomaan uutta teknologiaa asiakkaidemme käyttöön”, Onnisen sähkön kategorioiden tuotelinjajohtaja Vesa-Pekka Vuopio sanoo.

Pilottihankinta oman konsernin K-Lataus-verkostoon tuo ABB:n pikalatausasemat osaksi Onnisen valikoimaa. Julkisten latausasemien rakentajat löytävät Onniselta kaiken tarvittavan yhdestä osoitteesta.

“Meiltä löytyvät kaikki tarvikkeet latauspisteiden rakentamiseen, latauslaitteista aina kaapeleihin ja asennustarvikkeisiin sekä tarvittaessa myös energiavarastointiin”, Vuopio lupaa.

”ABB on pikalatauksessa globaali johtaja yli 11 000 toimitetulla pikalatauspisteellä. Teknologian kehittyessä sähköajoneuvojen käyttämät akkujännitteet nousevat vuosi vuodelta. K-ryhmän latausverkostoon toimitettavat ABB:n Terra 54 High Voltage -pikalatauspisteet ovat valmiita uusien sähköautojen korkeisiin akkujännitteisiin”, tuotemarkkinointijohtaja Henri Kapp ABB:ltä kertoo.

K-Lataus-verkosto on K-ryhmän valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto, johon kuuluu vuoden loppuun mennessä lähes 400 latauspistettä yli 70 K-kaupan yhteydessä. K-ryhmän tavoite on rakentaa Suomeen koko maan kattava sähköautojen latausverkosto. K-kauppojen yhteyteen tulevat pikalatauspisteet soveltuvat hyvin kaupassakäynnin aikana tapahtuvaan nopeaan lataukseen.

Tekninen tukkukauppa Onninen toimittaa tuotteita ja palvelukokonaisuuksia urakoitsijoille, teollisuudelle, infrarakentamiseen ja jälleenmyyntiasiakkaille. Onninen on ollut osa K-ryhmää vuodesta 2016.

Lisätietoja:
Sähkön tuotelinjajohtaja Vesa-Pekka Vuopio, Onninen, puh. 040 741 0341,
[email protected]

Viestintäjohtaja Jessica Diktonius, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan toimiala, puh. 040 70 991 76, [email protected]