Kriittinen infra murroksessa

Digitalisaation nopea eteneminen tuo uusia haasteita yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen. Millaisia investointeja kriittisen infran ylläpitoon tarvitaan jatkossa?

Syysmyrskyjen aiheuttamat sähkökatkot ovat olleet jälleen hyvä muistutus yhteiskunnalle elintärkeiden toimintojen haavoittuvuudesta. Sähkönjakelun ohella niin sanottuun kriittiseen infrastruktuuriin lasketaan tavallisesti myös vesihuolto ja tietoliikenneyhteydet.

– Vauhdilla etenevä digitalisaatio ja uudet teknologiat tuovat kuitenkin kriittisen infran määritelmään uusia ulottuvuuksia, sanoo Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll.

– Yhteiskunnan toiminnan ja kansallisen turvallisuuden kannalta elintärkeät toiminnot eivät pysy samana, vaan ne ovat jatkuvassa muutoksessa.

Laitteiden, kaapeleiden, putkistojen ja muiden fyysisten asioiden ohella digitaalisuus on tuonut kriittiseen infraan myös aineettomia asioita.

– Tiedosta on tullut yhteiskunnan kriittinen voimavara, jonka arvo kasvaa jatkuvasti. Siksi on huolehdittava tiedon oikeellisuudesta, saatavuudesta ja eheydestä, jotta manipulaatioyritykset tai tiedon väärinkäyttö torjutaan.

Kyberuhkia arvioitava realistisesti

Limnéll muistuttaa, että esimerkiksi energian jakelu, pankkitoiminta tai terveysjärjestelmän toimivuus ovat nykyisin täysin riippuvaisia tietojärjestelmistä. Niiden pettäminen haittaisi oleellisesti tai lamaannuttaisi pahimmillaan kokonaan palvelujen saatavuuden.

Hänen mielestään uhkia ei kannata liioitella, mutta erilaisia riskejä ja niiltä suojautumista on syytä arvioida realistisesti.

Luonnonilmiöiden, teknisten vikojen ja inhimillisten virheiden ohella kyberuhat on otettava vakavasti.

Muistutus tästä saatiin elokuussa, kun palvelunestohyökkäykset aiheuttivat häiriöitä muun muassa poliisin ja hätäkeskuslaitoksen palveluissa.

Limnéll sanoo, että oleellista on hahmottaa turvallisuusympäristö ja yrittää ymmärtää, mitä joku pahantahtoinen toimija voisi pyrkiä vahingoittamaan.

– Tietojärjestelmissä käydään jatkuvaa taistelua puolustajien ja hyökkääjien välillä. Mielestäni uhkaskenaarion rakentamisessa saa olla hyvinkin kiero mieli.

Kriittisen infran turvaamisessa tarvitaan varasuunnitelmia

Limnéllin mielestä kannattaa esimerkiksi miettiä, miten vastapuolella haluttaisiin haavoittaa suomalaista kriittistä infraa ja sotkea vaikkapa sähkönjakelujärjestelmää.

Tämän skenaarion pohjalle on sitten rakennettava varautumisjärjestelmät.

– Vaikka varautuisimme kuinka hyvin riskeihin, sataprosenttista turvallisuutta ei voi koskaan taata. Siksi oleellista on resilienssi eli sietokyky. Aina on oltava ongelmien varalta suunnitelmat B ja C.

– Yksinkertaisimmillaan sietokyky on sitä, että kotitaloudessa mietitään keinoja, joilla tullaan toimeen vuorokausi ilman sähköä tai hanasta tulevaa vettä.

Viranomaisten ja yritysten yhteistyö on iso etu

Uusien asioiden mukaantulo ei Limnéllin mielestä vähennä vanhojen huoltovarmuustekijöiden painoarvoa.

– Puhtaan veden jakelu tai viljavarastot kriisiaikojen varalta ovat jatkossakin tärkeä osa kriittistä infraa.

Limnéll sanoo, että kriittisen infrastruktuurin turvaamisessa ennaltaehkäisy ja nopea häiriötilanteista palautuminen ovat erityisen tärkeitä, jotta palvelukatkosten vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä ja paikallisina.

– Suomen iso etu on viranomaisten ja yritysten hyvä yhteistyö kriittisen infran turvaamiseen liittyvissä asioissa. Se on kovaa valuttaa tämän päivän maailmassa.

Sähkön kantaverkko on hyvin suojattu

Sähkönjakelussa kriittinen infra koostuu valtakunnallisesta kantaverkosta ja verkkoyhtiöiden jakeluverkoista.

Onnisen verkonrakennuskategoriasta vastaava johtaja __Jaakko Pitkänen __arvioi, että kantaverkko on varsin hyvin suojattu mahdollisilta häiriöiltä, esimerkiksi myrskyiltä.

Myös investoinnit ovat hyvällä tasolla, sillä Fingrid kehittää suunnitelmallisesti siirtoyhteyksiä. Nyt rakenteilla oleva Metsälinja parantaa yhteyksiä pohjois-eteläsuuntaisessa sähkönsiirrossa.

– Investoinnit siirtoyhteyksiin parantavat oleellisesti yhteiskunnan kykyä sietää jopa tahallisia hyökkäyksiä.

Säävarman sähköverkon rakentaminen jatkuu

Pitkäsen mielestä suurimmat haasteet löytyvät alueelliselta ja paikalliselta tasolta.

– Kaikilla jakeluverkkoalueilla ovat meneillään säävarman verkon rakennustyöt. Se tarkoittaa maakaapelointia, ilmajohtojen uusimista turvallisemmille paikoille – esimerkiksi teiden varsille – ja johtokatujen levennystä, Pitkänen sanoo.

Sähkömarkkinalaki velvoittaa sähkönsiirtoyhtiöitä parantamaan toimitusvarmuutta. Siirtymäajan jälkeen eli vuoteen 2028 mennessä asemakaava-alueilla ei saisi esiintyä yli kuuden tunnin sähkökatkoja. Haja-asutusalueilla sähkökatkon yläraja on 36 tuntia.

Eräille erityisen haasteellisen maaseutuverkon omistaville verkkoyhtiöille siirtymäaikaan on myönnetty pitkiäkin jatkoaikoja.

Pitkäsen mukaan investointien taso maakaapeloinnissa on pysynyt suhteellisen korkeana. Se voi kuitenkin hieman laskea tulevaisuudessa, jos poliittinen paine käy kovaksi.

– Toivottavaa kuitenkin on, että investoinnit säävarmaan verkkoon jatkuvat hyvällä tasolla, eikä lakisääteisistä velvoitteista lähdetä tinkimään poliittisilla päätöksillä.

Pienvoimalat lisäävät toimintavarmuutta

Pitkänen huomauttaa, että tulevaisuudessa sähkön toimitusvarmuutta voidaan parantaa myös lisäämällä paikallista energiantuotantoa pienvoimaloissa.

Esimerkiksi aurinkovoimaa on mahdollista hyödyntää entistä enemmän, kun energian varastointiin liittyvä tekniikka kehittyy.

– Tällaisia energian suhteen omavaraisia saarekkeita tutkitaan parhaillaan, mutta isossa mittakaavassa niitä ei ole vielä käytössä.

Vesihuolto on osa kriittistä infraa

Vesihuollossa puhtaan veden hankinta ja sen toimittaminen käyttäjille ovat huoltovarmuuden ykkösasioita, mutta myös jätevesihuolto kuuluu kriittiseen infraan.

Suomi on monessa suhteessa vesihuollon mallimaa, mutta Aalto-yliopiston vesihuoltotekniikan professori Riku Vahala ei ole tyytyväinen nykytilaan.

– Viime vuosikymmeniltä on lukuisia tapauksia, joissa etenkin veden laadussa ja joskus myös toimitusvarmuudessa on ollut ongelmia.

Vesihuoltoa varjostaa kasvava korjausvelka

Vahalan mielestä vesihuollossa suurin riski on vesijohto- ja viemäriverkostoja koskevan korjausvelan merkittävä kasvu. Se ei ole vielä tällä hetkellä iso ongelma, mutta tilanne pahentuu vuosi vuodelta.

Vahalan mukaan suunnitelmallisia investointeja puhdistuslaitoksiin ja vesihuoltoverkostoihin haittaa se, että suurella osalla vesilaitoksista ei ole tarkkaa käsitystä omaisuutensa kunnosta tai edes verkostojen iästä. Siksi korjausvelan määrää on mahdotonta arvioida.

– Kaikilla vesilaitoksilla tulisi olla käsitys omaisuutensa kunnosta ja karkean tason saneeraussuunnitelma, joka sisältää 5–10 vuoden kuluessa tarvittavat investoinnit.

Eniten Vahalaa huolestuttavat pienten kuntien vesilaitokset, joiden resurssit tulevaisuuden investointeihin ovat hyvin rajalliset.

– Kunnalla ei ole varaa subventoida tarvittavia investointeja, eikä vesimaksujenkaan nostaminen ole poliittisesti helppoa.

Vesihuoltolaki edellyttää, että vesimaksuilla voidaan kattaa pitkällä aikavälillä vesihuoltolaitosten uus- ja korjausinvestoinnit. Vahalan mukaan isoissa kaupungeissa tämä ei ole ongelma, sillä niiden vesilaitokset ovat usein voitollisia ja tuovat kaupungille tuloja.

– Sen sijaan monella pienellä paikkakunnalla kulurakenne on kestämätön. Järkevin tapa olisi yhdistää laitoksia pitkällä tähtäimellä isommiksi alueellisiksi kokonaisuuksiksi.

Teksti: Matti Remes

*Juttu on julkaistu alun perin Onnisen asiakaslehdessä 4/2019 *