Herobanneri - brändisivulle - Wavin

WAVIN

Onnelassa estetään mikromuovien pääsyä vesistöihin Wavinin ratkaisulla

Wavin valittiin uuden logistiikkakeskuksen toimittajaksi hulevesien käsittelyjärjestelmän osalta, johon sisältyy kelluvien materiaalien erottelija.

Ympäristöarvot ovat ohjanneet K-ryhmän uuden logistiikkakeskuksen Onnelan suunnittelua alusta alkaen. Vihreä siirtymä on toiminut ajurina rakennusprojektin suunnittelusta alkaen, joten ympäristönäkökulmat on otettu huomioon rakennusmateriaalien käytössä. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen ”Very Good” -tasoa. Vesistöjen suojelun takia kiinteistöön haluttiin sadevesien kulkua Vantaanjokeen viivyttävä hulevesijärjestelmä. ”Ilman oikeanlaista suodatusjärjestelmää roskat pääsisivät kulkeutumaan Vantaanjokeen, jonne tontilta johtaa hulevesiliittymä”, kertoo Wavinin aluemyyntipäällikkö Hannamari Lindström.

Onnelalle luotiinkin Wavinilta erityinen hulevesiratkaisu, jolla ympäristölle haitallinen kelluva roska saadaan kiinni ennen sen päätymistä vesistöihin. ”Toimittamaamme ratkaisuun sisältyy kaksi erityyppistä tuotetta. Hulevesien käsittelyjärjestelmään sisältyy sekä kelluvan materiaalin erotin että öljynerotin. Kelluvan roskan ja pienten partikkeleiden erotuksella estetään lopulta mikromuovien päätyminen vesistöihin, ja öljynerottimilla ennaltaehkäistään mahdollisten öljypäästöjen kulkeutuminen eteenpäin”, kuvailee Lindström.

Lue lisää Wavinista

Wavin tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja rakennusteollisuuden, infran ja kunnallistekniikan tarpeisiin eri maanosissa. Yritys ratkoo yli 60-vuotisen kokemuksen turvin maailman vesihuoltoon, terveyteen, kaupunkien kestävyyteen ja rakentamiseen liittyviä ongelmia. Tuotevalikoima kattaa kaiken kiinteistöviemäreistä muoviputkijärjestelmiin, jotka turvaavat käyttöveden saannin ja johtavat jäte- ja hulevedet pois ympäristöystävällisesti.

Tutustu Onnisen Wavin-valikoimaan:

Tutustu myös:

Wavin pyrkii muuttamaan maailmaa hyvään suuntaan. Yritys haluaa olla toteuttamassa rakennuksia ja kaupunkeja, jotka parantavat elintasoa ja elämänlaatua. Wavin tekee yhteistyötä kuntien, insinöörien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien kanssa, jotta kaupungit selviäisivät tulevaisuuden haasteista ja rakennukset olisivat viihtyisiä ja energiatehokkaita.

Wavin on osa Orbiaa, ryhmää yrityksiä, joita yhdistää yhteinen tarkoitus: edistää elämää ympäri maailmaa. Orbian palveluksessa on yli 22 000 työntekijää eri puolilla maailmaa. Orbia edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita saattamalla yhteen voimavaroja, kulttuureja ja ideoita kestävien ja uudistavien toimintatapojen hyväksi.

Tuotealue
Saatavuus
Alkuperämerkit
Uutuustuotteet
Varaosa
Liitäntä 2
Liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 2
Materiaali liitäntä 1
Nimellishalkaisija liitäntä 1
Muoto
Malli / Tyyppi
Nimellishalkaisija liitäntä 3
Liitäntä 3
Materiaali
Näytä poistuneet tuotteet
606 tuotetta
HT KULMAYHDE WAVIN 50x88,5 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 50x88,5 PP
Tuotekoodi
2487067
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x16x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 25x16x20 K5 PPSU
Tuotekoodi
1750242
Keskusvarastossa
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 50x50 K1 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 50x50 K1 PPSU
Tuotekoodi
1750013
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 63x63x63 K1 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 63x63x63 K1 PPSU
Tuotekoodi
1750038
Keskusvarastossa
VENTTIILIKAIVO LABKO DN70
VENTTIILIKAIVO LABKO DN70
Tuotekoodi
3370070
Keskusvarastossa
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x250 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x250 PP
Tuotekoodi
2407088
Keskusvarastossa
DB HAARAYHDE AS+ 110x50x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 110x50x45 PP
Tuotekoodi
2407039
Keskusvarastossa
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x1000 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 50x1000 PP
Tuotekoodi
2407117
Keskusvarastossa
KOMPO TULPPA TIGRIS 16mm K5 PPSU
KOMPO TULPPA TIGRIS 16mm K5 PPSU
Tuotekoodi
1750253
Keskusvarastossa
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 20x22 CU-PUTKI M5 DR
KOMPO KYTKENTÄLIITIN TIGRIS 20x22 CU-PUTKI M5 DR
Tuotekoodi
1750279
Keskusvarastossa
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 63x50 K1 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 63x50 K1 PPSU
Tuotekoodi
1750086
Keskusvarastossa
SAKOJÄRJESTELMÄ LABKO SAKO 2000 VISION
Kampanja
SAKOJÄRJESTELMÄ LABKO SAKO 2000 VISION
Tuotekoodi
3629015
Keskusvarastossa
HT KULMAYHDE WAVIN 75x30 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 75x30 PP
Tuotekoodi
2487062
Keskusvarastossa
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 20x1/2 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 20x1/2 M5 DR
Tuotekoodi
1750383
Keskusvarastossa
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 25x3/4 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 25x3/4 M5 DR
Tuotekoodi
1750385
Keskusvarastossa
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x30 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x30 PP
Tuotekoodi
2487075
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 20x1/2x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN SK TIGRIS 20x1/2x20 K5 PPSU
Tuotekoodi
1750228
Keskusvarastossa
HT KULMAYHDE WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
HT KULMAYHDE WAVIN 32x88,5 VALKOINEN PP
Tuotekoodi
2487145
Keskusvarastossa
HT KAKSOISMUHVI WAVIN 32 VALKOINEN PP
HT KAKSOISMUHVI WAVIN 32 VALKOINEN PP
Tuotekoodi
2487122
Keskusvarastossa
HIEKANEROTIN LABKO 140LK HEK
HIEKANEROTIN LABKO 140LK HEK
Tuotekoodi
3632303
Keskusvarastossa
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 40x1 1/4 K5 PPSU
KOMPO SUORALIITIN SK TIGRIS 40x1 1/4 K5 PPSU
Tuotekoodi
1750260
Keskusvarastossa
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 50x32 VALKOINEN PP
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 50x32 VALKOINEN PP
Tuotekoodi
2487120
Keskusvarastossa
LOKASÄILIÖ LABKO 5,4m3, EI HÄLYTINTÄ
LOKASÄILIÖ LABKO 5,4m3, EI HÄLYTINTÄ
Tuotekoodi
3629009
Keskusvarastossa
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 32x1 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 32x1 M5 DR
Tuotekoodi
1750387
Keskusvarastossa
JÄLKILIITOSYHDE IN SITU 110mm
JÄLKILIITOSYHDE IN SITU 110mm
Tuotekoodi
2609562
Keskusvarastossa
HT HAARAYHDE WAVIN 160x110x45  PP
HT HAARAYHDE WAVIN 160x110x45 PP
Tuotekoodi
2487033
Keskusvarastossa
TEL-VETOSUPPILO 160
TEL-VETOSUPPILO 160
Tuotekoodi
6405203
Keskusvarastossa
DB MUHVIPUTKI AS+ 75x250 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 75x250 PP
Tuotekoodi
2407122
Keskusvarastossa
HT KULMAYHDE WAVIN 75x88,5 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 75x88,5 PP
Tuotekoodi
2487068
Keskusvarastossa
DB HAARAYHDE AS+ 110x110x87 PP
DB HAARAYHDE AS+ 110x110x87 PP
Tuotekoodi
2407037
Keskusvarastossa
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 75x50 PP
HT SUPISTUSYHDE WAVIN 75x50 PP
Tuotekoodi
2487105
Keskusvarastossa
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x15 PP
HT MUHVIKULMA WAVIN 110x15 PP
Tuotekoodi
2487073
Keskusvarastossa
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 25x25 K5 PPSU
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 45 25x25 K5 PPSU
Tuotekoodi
1750188
Keskusvarastossa
HT KULMAYHDE WAVIN 50x45 PP
HT KULMAYHDE WAVIN 50x45 PP
Tuotekoodi
2487064
Keskusvarastossa
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x25x20 K5 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 20x25x20 K5 PPSU
Tuotekoodi
1750237
Keskusvarastossa
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 63x63 K1 PPSU
KOMPO JATKOLIITIN TIGRIS 63x63 K1 PPSU
Tuotekoodi
1750077
Keskusvarastossa
HARMAAVESIPUHDISTAMO LABKO BIORAMI 600
HARMAAVESIPUHDISTAMO LABKO BIORAMI 600
Tuotekoodi
3629006
Keskusvarastossa
DB MUHVILUKKO WAVIN LKS 50mm
DB MUHVILUKKO WAVIN LKS 50mm
Tuotekoodi
2407169
Keskusvarastossa
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 16x16 M5 DR
KOMPO KULMALIITIN TIGRIS 90 16x16 M5 DR
Tuotekoodi
1750290
Keskusvarastossa
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 25x1 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 25x1 M5 DR
Tuotekoodi
1750386
Keskusvarastossa
HT PYSTYPUTKEN SUPISTUS WAVIN 75x50 LYHYT MALLI PP
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 63x32x63 K1 PPSU
KOMPO T-HAARALIITIN TIGRIS 63x32x63 K1 PPSU
Tuotekoodi
1750069
Keskusvarastossa
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x500 PP
DB MUHVIPUTKI AS+ 110x500 PP
Tuotekoodi
2407089
Keskusvarastossa
HT PUHDISTUSPUTKI WAVIN 110 PP
HT PUHDISTUSPUTKI WAVIN 110 PP
Tuotekoodi
2487135
Keskusvarastossa
DB PAISUNTAMUHVI AS+ 160 PP
DB PAISUNTAMUHVI AS+ 160 PP
Tuotekoodi
2407078
Keskusvarastossa
KOMPO TULPPA TIGRIS 20mm K5 PPSU
KOMPO TULPPA TIGRIS 20mm K5 PPSU
Tuotekoodi
1750254
Keskusvarastossa
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 20x3/4 M5 DR
KOMPO YHDISTÄJÄ SK TIGRIS 20x3/4 M5 DR
Tuotekoodi
1750384
Keskusvarastossa
DB HAARAYHDE AS+ 75x50x45 PP
DB HAARAYHDE AS+ 75x50x45 PP
Tuotekoodi
2407055
Keskusvarastossa